2006 kuulumiset

 

18.12.2006 Onnin kanssa lenkillä

Tänään Eddie pääsi tutustumaan uuteen tollerituttavuuteen, Onniin (http://tiinakemppainen.net/Onni ). Pojat tulivat hyvin juttuun, joten eiköhän Onnia tapailla uudemmankin kerran. Juoksemisen jälkeen kyllä uni maittaa. =)

14.12.06 Metsälenkillä

Tänään käytiin metsässä juoksemassa. Oli oikein kuraista ja sehän ilahdutti Eddieä ;-).  Sai juosta mutalammikoissa sielunsa kyllyydestä.

9.12.2006 Voittaja -06 Messukeskus 

Eddie kävi korkkaamassa virallisen näyttelyuran Helsingin messukeskuksessa. Tuomari ei tosin arvostanut Eddien kauneutta ja antoi laatuarvosanan H. Arvostelu löytyy Tuloksista. Opittiin reissulta ainakin se, että ei tämä näyttelyjuttu ole oikein meidän juttu, joten Eddie jää "varhaiseläkkeelle" määrittelemättömäksi ajan näyttelytouhuista. En ole muuten ikinä nähnyt Eddien menevät niin innokkaasti autoon, kun messarin parkkiksella. Oltiin laittamassa tavaroita autoon, niin siihen tuli pariskunta rapsutteleen Eddieä ja kyselemään rodusta. No kyllä Eddie vähän aikaa jaksoi edustaa mutta aika pian hyppäsi oma-aloitteisesti häkkiinsä ja istui siellä odottamassa, että lähdetään ajamaan. Tota ei siis ole tapahtunut varmaan ikinä. Yleensä se pitää houkutella namilla autoon ja siltikin nostaa sinne. Taisi olla poikakin tyytyväinen, kun pääsi kotiin.